Rakkaus puhuu kummaa kieltä<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Rakas,
en saa sua paperille.
Yritin.
Kynäni ei osaa kertoa
sun huulien viivasta
sun silmien naurusta,
joka vie mukanaan.
Ilo asuu sun kasvoilla,
rakkaus kurkkaa kauluksen takaa,
puraisee korvasta.
Yöllä hapuilit mun kättä,
mä rakastuin sun varpaisiin.
Ja aamu tulee aina etuajassa
~*~
Kaupungin varjot
punaisen taivaan horisontissa.
Minä sylissäsi pienellä saarella.
Hyttysten surinan rikkoi kolme sanaa.
~*~
Mähän sanoin sulle:
"kun olet poissa,
istun keittiön pöydän viereen
enkä osaa tehdä mitään".
Ikkunatkin pitäisi pestä.
Perhonen.
Tuokohan se viestiä sulta?
~*~
Kevätsade ropisee ikkunaan.
Minä istun ja kirjoitan.
Kirjoitan sanoja, hänestä.
Sanat eivät kuitenkaan riitä,
tarvitsisin enemmän.
Tuhansia sanoja, joilla on rakkaani kasvot.
Itkunsekaisia pikkusanoja,
kiukunpuuskan siivittämiä huutoja.
Helliä kuiskauksia
auringonlaskun aikaan.
Ja huokauksen,
jonka vain yksi osaa tulkita.
Kevyen ilmavirran
henkäyksestä
valkea yöperhonen
nousee vihdoin lentoon.
Ja vielä:
Minä rakastan sinua.
~*~
Läpi sateen ja tuulen
mä tulen ja kuulen,
huokaisiko hän?
Auttaa se jotakin,
saavuinhan minäkin!
~*~
Tulit mun uniin,
vaikka olen kieltänyt.
Koska sä uskot?
Mulla on öisin muutenkin kiire.
~*~
Mietin joskus;
miksei voitais olla kuin
aurinko ja kuu?
Niin kaukana toisistamme
kuitenkin
niin lähellä.
Sinisellä samettipeitolla
maailmanloppuun saakka.
~*~
Ei maailmassa yhtä kaunista ääntä
kuin sinun
Ei maailmassa yhtä sinisiä silmiä
Ei maailmassa yhtä suurempaa turvaa
kuin sylisi
Ei maailmassa pehmeämpää kosketusta
Ei maailmassa suloisempaa hymyä
kuin sinun
Ei maailmassa
rakkautta suurempaa tuskaa
