Kyllä se niin on varmastikin nähtävä. Isotätini oli kiistatta suvun ahkerin käsitöihin hurahtanut. Häneltä sujui neulomisen lisäksi virkkaaminen ja ompelutyöt, muista kädentaidoista puhumattakaan. Ja aina oli kellarit täynnä omatekoista mehua, hilloa, säilykkeitä. Jos täti ei neulonut sukkia tai lapasia sukulaisten lapsille niin hän oli marjametsällä. Rakkaasta isotädistä riittäisi juttu jos toinenkin. Hän mm. kiersi vielä yli 80-vuotiaana erilaisissa käsityökerhoissa neuvomassa kantapään tekoa! Ja kantapäät olivatkin tädin bravuuri -tekihän hän sota-aikana valtavat määrät kantapäänmuotoisia neulelämmittimiä kypärien alla käytettäväksi.

Juu, asiaan. Tädin vieläkin vanhempi sisko poistui keskuudestamme syksyllä. Nyt kun asuntoa on tyhjennetty, olen kärppänä valvonut ettei mitään arvokkaita käsitöitä vain heitetä menemään. Onnistuin kaappaamaan itselleni isotädin itse virkkaaman päiväpeiton. Tämän päällä on tullut itsekin nukuttua päikkärit jos toisetkin sillon joskus pienenä!

Iltaisin oma sänky houkuttelee ja aamuisin sieltä ei meinaa päästä ylös. Tumma päiväpeitto on isoäitini ompelema, tykästyin sängynaluslaatikot peittävään helmareunukseen! Päällä isotädin virkkaama peite ja "osituksessa" kaappaamani lampaantalja.

Todellinen taidonnäyte tämä virkattu peitto..ehkä minäkin vielä joskus..

Ja nyt kun käsityöperinnöistä aloin innostua: raivasin vintiltä tilaa nukkekodeille. Eteeni tupsahti ihmeellinen "käärmeenlumoojakori". Isä valisti että kyseessä isoäitini vanha neulekori. Jee! Olenkin miettinyt jotain katseenkestävää säilytysratkaisua olohuoneeseen, kun telkkarin edessä tulee nykyisin paljon neulottua. Tämä vanha ihanuus pääsi siis vintiltä arvoiseensa käyttöön.

Että kyllä täällä kelpaa käsitöitä tehdä ja muistella ihania mummoja...