Parempi myöhään kuin ei silloinkaan eli tässä on Buckyn joulubloggaus. Lähinnä kuvia. Koska meikätonttu oli jouluviikolla(kin) työkyvytön, pakkasimme kissan ja lahjat pappan mersuun jo torstaina ja otimme suunnan kohti varsinaista Suomea. Siellä oli pimeää ja sateista.

Torstai-iltana otin jo ohjat käsiini ja räänvalumisesta huolimatta roudasin joulukoristelaatikot vintiltä alakertaan. Samalla fiilistelin vähän nukkekotejani; pappan vintillä on mun 4 Lundbya ja Reinon hevostalli. Vähän on niitä ikävä. Reinon ja Saimin talo on kärsinyt vesivahingon, koska pölvä pappa on pitänyt sitä koko kesän avonaisen kattoikkunan alla. Samalla siitä on haalistunut värit. Eli kupruileva ja vaaleankeltainen Lundby menee myyntiin kunhan kerkiän. Harmittaa, mutta onni onnettomuudessa on se ettei kyseessä ollut mikään vanha keräilyharvinaisuus, vaan 2000-lukulainen muovihirvitys.

Joulukoristeiden joukosta löytyi suosikkini Ninja-Tonttu. Kukaan ei tiedä mistä tämä on tullut tai kuka sen on tehnyt. Ninja-Tontun tyyli on pettämätön ja letkeä asenne on kohdallaan. Teki mieleni varastaa se omiin joulukoristekokoelmiin, mutta jätin sen kuinekin pappan joulua ilostuttamaan.

DSC07548-normal.jpg

Oli kyllä ihan kivaa kun sai pukea ison talon joulutunnelmaan kahdessa päivässä ennen aattoa. Pikkuhiljaa ripustelin koristeita ja kuljin punkkulasi kädessä huoneesta toiseen kynttilöitä sytyttelemässä. Kuusi odotti parvekkeella ja näytin hollantilaiselle miten oikeaoppisesti karsitaan alaoksat ja lyhennetään sitten varsi sopivan pituiseksi.

DSC07555-normal.jpg

DSC07566-normal.jpg

Perjantaina lähdettiin ruokaostoksille; pappa ei suostunut aiemmin koska haluaa joulupöytään aina tuoreita kaloja ja mätiä. Oli pari muutakin tyyppiä siellä kaupassa. Päästiin yllättävän vaivattomasti etenemään kolmestaan, kiitos etukäteen laaditun listan ja toimintasuunnitelman. Jalkavaivainen pappa lykki kärryjä, mä sinkoilin ja heittelin tavaraa kyytiin ja hollantilainen kantoi kärryyn mahtumattoman, kuten meille joululahjaksi ostetun tuplaleveän peiton.

Perjantai-iltana alkoi jo kuusenalunen täyttyä paketeista, kun tyhjennettiin omat tuomisemme kasseista. Kahdesti kävi myös joulupukin apulaisia pihassa isojen lahjakassien kanssa. Aloin kehitellä sopivaa peitetarinaa siltä varalta että neiti Näpsä, 5 vee, alkaisi tivata miksi lahjoja oli paikalla jo ennen joulupukkia. Francis oli avannut jo kotoa lähdettäessä pari mun tekemää pakettia ja jouduin paketoimaan ne uudestaan. Onneksi ei kajonnut enää noihin toisten tekeleisiin, vaan tyytyi syömään joulukuusta ja napsimaan siitä irti palloja. Tässä kuvassa hän esittää käyttäytyneensä hyvin koko joulun.

DSC07591-normal.jpg

Mä olin luvannut valmistaa porkkanalaatikon joulupöytään, vaikken ole koskaan moista tehnyt. Ostin kolme kiloa porkkanoita ja käärin hihat. Epätoivo valtasi loppuakohden, kun ohjeessa käskettiin "pistellä pinnalle kuvioita haarukalla". WTF? Se oli niin löysää koko laatikko ettei siihen mitään pistelty. Lisäsin vähän pikariisihiutaleita, tyrkkäsin sen uuniin ja kaadoin lisää punkkua lasiin. Hollantilainen soitti mulle Kaija Koota, koska marisin että joululaulut alkoi jo tympiä.

DSC07547-normal.jpg

Ihan hyvää siitä sitten tuli, vaikka itse sanonkin. Modasin vähän kahta erilaista ohjetta, ja mannasuurimoiden sijaan päätin käyttää puuroriisiä. Lopulta tarvittiin vain 1 kilo porkkanaa, mutta onneksi muiden porkkanoiden loppusijoituspaikka oli helppo ratkaista; pussin päälle lappu jossa luki "Hyvää Joulua Tempulle". Mausteeksi laitoin muskottia, siirappia ja mustapippuria. Päälle voinokareita (kyllä, pappa oli onnistunut hamstraamaan ihan oikeaa voita), korppujauhoja ja hasselpähkinärouhetta.

Tein joulukahvipöytään myös pehmeän piparkakun. Päätin kokeilla pappan liikelahjana saamaa silikonivuokaa, mutta se oli virheliike..kaakusta tuli ihan leivän näköinen ja kuivahko. Ohje oli ihan saman kuin ennenkin. Yritin pelastaa maineeni sokerikuorrutuksella ja Sinterklaasin tuomilla sokerikoristeilla, ja kyllä tätä joku sitten kaffepöydässä söikin.

kakku-normal.jpg

Aattoaamu alkoi joulusaunalla ja sen jälkeen joulurauhan julistuksella. Kissaakin kiinnosti.

DSC07578-normal.jpgDSC07570-normal.jpg

Jouluruokailusta tai lahjojen avaamisesta oli täysin turha yrittää saada kuvia, koska kun muilla alkoi joulurauha, meillä se loppui. Iltapäivällä sisään alkoi pomppia 1-5 vuotiaita ja niiden huoltajia, sekä muita perheenjäseniä. Joulupukki tuli autolla, koskei lunta ollut. Lahjoja kuitenkin oli, ja ne revittiin auki pikavauhtia. Tätihenkilö oli todella otettu kun Rafael, 3 vuotta, avasi oman pehmeän pakettinsa ja alkoi kiljua innosta "Jeeee! Mä sain VILLASUKAT!" Mietin osaako tuon ikäinen jo v*ttuilun ja sarkasmin jalon taidon, mutta kun kaveri laittoi sukat saman tien jalkaan ja alkoi luistella pappan puulattialla silmät innosta kiiluen niin uskoin lahjan olleen oikeasti mieluisa. Ei vaan minun nuoruudessani. Nauratti kun Rafael kävi näyttämässä mulle sukkia useaan otteeseen, "Kato mitä mä sain joulupukilta, villasukat!" Olisi saanut 10 paria jos olisin tiennyt että ne on noin toivottu lahja.

Tässä on jo vähän rauhoituttu eläinpyramidipelin äärelle. Rafaelilla on lilat villasukkansa edelleen jalassa.

DSC07631-normal.jpg

Joulupäivä onnistuttiin olemaan ihan vaan sohvalla. Tapaninpäivä olikin sitten samoin ohjelmoitu kuin aika monella suomalaisella: kun aamukahvi oli saatu keitettyä parvekkeen grillin kaasulevyllä, alettiin metsurihommiin. Talon päädystä kaatui kaksi suurta mäntyä aamulla, ja sähköt oli poikki koko tienoolta. Onneksi pappan valikoimista löytyi sähkösahan lisäksi vanha kunnon moottorisaha. Hollantilainen sai lainaan pappan työvaatteet ja vesurin. Kyselin mikä on vesuri hollanniksi, ei ole kuulemma koskaan kuullutkaan kyseisestä vehkeestä. Mä sitten silmä tarkkana vahtimassa sen oksien karsintaa, en halunnut lähteä kotiin vesuri mussukan polvessa. Ei siellä Hollannissa mitään puita kyllä ole, eli ymmärtäähän tuon. Hyvin meni silti ja saatiin vahingossa vähän raitista ilmaakin. Illalla koko suku istui mummilassa pilkkopimeässä ja joi puuhellalla keitettyä kahvia. Onneksi mummeilla on vielä sellaisia vehkeitä. Meidän mummilla ei kyllä nyt ole enää lipputankoa.

Pappa heitti meidät takaisin sivistyksen pariin, koska ei jaksanut istua yksin pimeässä talossakaan. Hollantilainen lähti kavereiden kanssa baariin toipuakseen männynpilkkomisoperaatiosta ja sukulaisten tuijottamisesta. Mä menin kissan kanssa saunaan kokeilemaan lahjaksi saatuja kasvo- ja hiusnaamioita. Kun mä olin jo valmis nukkumaan, kissa jäi vielä 80 asteeseen torkkumaan. Rankkaa tällainen joulunvietto.

DSC07675-normal.jpg