Kohta on taas kevät ja rehujen aika! Sitä odotellessa voi syödä huonekasvit ja puskallisen tulppaaneja. Meillä ei oikeastaan ole kun pari huonekasvia, ja ne on niin korkealla ettei Francis yllä niihin. Tulppaaniensyönti kuvaa ei ole, koska lähinnä keskityn huutamaan, kun kissa lähestyy vaivalla kaupasta kantamaani puskaa (ja nekin on kai myrkyllisiä?). Mut hei, täytyyhän puoli-hollantilaisessa taloudessa tulppaaneja olla!

Franciksella on aina kesäaikaan kissanruohoa. Se on meillä lähinnä yleisnimitys kaikelle ei-myrkylliselle kasvistolle, jota voi itse kasvattaa ja jonka kissa sitten syö. Ohraa olen yleensä laittanut herralle varta vasten. Joskus menee leikkimiseksi, ja sitten täytyy ottaa ruoho pois, kamala sotkuhan siitä tulee. Francis ei ymmärrä, ettei ruohoa tarvitse tappaa ennen syömistä.

Joskus olen korvannut sotkuestävän muovikipan johonkin edustuskelpoisempaan, mutta ei sekään ole kauaa kovin kaunis ollu, vaikka olis kuinka purkissa.

Pappan luona laitettiin ohrakori pöydälle, alkoi ruokailutapojakin löytyä.

Talviaikaan Francis syö lehtisalaattia. Ihan oikeesti. Mä laitan sen lautasen reunalle aina salaatinlehden tuoreruuan mukana ja se syö sen. Kun tulee kaupasta ja laskee ruokakassit lattialle, täytyy olla tarkkana, koska muuten kissan on salaattipuskan kimpussa!