Eräänä päivänä käsiini tarttui opus, joka sai heti ensi vilkaisulla neulomisen näyttämään helpolta.

Käsityöhistoriani rajoittuu lähinnä hitsaamiseen ja naulojen lyömiseen seinään, puikot eivät ole koskaan pysyneet käsissä. Viidennellä luokalla aloin tehdä lapasia, sain ne joskus yläasteella valmiiksi mummini painostuksesta..enpäs enää silloin halunnut hanskoja, joista toinen oli valkoinen ja toinen punainen ja peukalonpaikat toisiin päin, vaan eivätpä ne olisi enää mulle mahtuneetkaan. Anyways, koska rahaa oli kerrankin tilillä ja olin huumaantunut Helsingin mahdollisuuksista, päätin antaa Debbie Stollerin kirjalle mahdollisuuden.

Kirjassa on todella selkeät ohjeet (ostin siis suomenkielisen version), ja havainnollistavat kuvat. Silmukoilla on iloiset naamat ja nimet ja vaikeatkin kohdat on helppo ymmärtää kun "Sally hyppää Harryn yli". Kirjassa on myös tietoa neulomisen historiasta sekä hyödyllisiä faktoja mm. siitä, kannattaako miehelle neuloa villapaita vai ei. Myös ohjeita löytyy runsaasti. Tuli vähän mainos tästä bloggauksesta, mutta kun haluan omalta osaltani rohkaista kaltaisiani poropeukaloita yrittämään. Se ei ole niin vaikeaa kuin miltä näyttää. Tosin, varoituksen sananen; neulomiseen jää kirjaimellisesti koukkuun!

Niin, ne aikaansaannokset. Olen tehnyt muutaman lämpöisen talvikaulurin ja ainakin kaksi ylipitkää kaulahuivia. Kumma kyllä kukaan ei innostunut pehmeistä paketeista lämpömittarin kivutessa kohti kahtakymmentä. Kirpparilta hamusin vanhoja käsityölehtiä, ja löysinkin kivan olkalaukun ohjeen. Laukkuja on nyt syntynyt joka koossa ja värissä. Uskalsin yhden antaa läksiäis/synttärilahjaksi helsinkiläiselle työkaverille.

Läksiäislahjan keksiminen kiireiselle lakimiehelle olikin sitten vaikeampi tehtävä, halusin kuitenkin antaa jotain itsetehtyä kun kerran olin vauhtiin päässyt. Muutaman viikon jälkeen tajusin, että kaveri kulkee jatkuvasti kännykät ja kommunikaattorit kädessä ja kokouksien päätteeksi katosivat muidenkin puhelimet jollei pitänyt varaansa. Tämän havainnon saattelemana syntyi kiireisen miehen kommunikaattoripussi. Samalla pääsin testailemaan niin ikään uudesta kirjasta löytämiäni aplikointi-ideoita.

 

Viimeisenä iltana asunnolla paketoin lahjat ja pakkailin muuttolaatikoita. Viimeiseksi työpäiväksi sattui sopivasti koko tiimin virkistyspäivä, joten olin jo illalla innoissani tulevasta. Kaiken kaikkiaan oli kiva nähdä koko porukka koolla vielä ennen kotiinpaluuta.

Kiitos Elisa ja Jani!