Kävelin eräänä aurinkoisena iltapäivänä pitkin Kaivopuiston rantoja ja bongasin valopylvääseen kiinnitetyn kukkaneuleen. Kaveri oli ihmeissään, mä päätin ottaa valokuvan muistoksi. Olen kuullut joidenkin tätä harrastavan, mutten ihan muistanut että mikä homman nimi on. Nyt voin siteerata teille Wikipediaa:

"Neulegraffiti on julkiselle paikalle kiinnitetty neulottu koriste. Neulegraffitit ovat lähtöisin Yhdysvalloista ja tulleet Suomeen 2008. Paitsi koriste, neulegraffiti voi olla myös toisen löydettäväksi tarkoitettu hyötyesine, kuten lapaset tai villasukat. Suomessa neulegraffitien tekijöitä on ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Harrastukseen kuuluu myös katukuvaan jätettyjen neulegraffitien kuvaaminen ja esittely internetissä. Poliisi ei pidä neulegraffiteja ilkivaltana, koska ne ovat helposti poistettavissa aiheuttamatta vahinkoa."

 

Tällaisen mä bongasin. Aika hieno on. Tekijä on ehkä kukkien väristä ja asettelusta päätellen lähtenyt hakemaan liikennevalo-teemaa.

Mä mietin nyt että menisinkö virittämään kaikki keskenjääneet säärystimet johonkin liikennemerkkiin. Se olis kyllä ehkä jo pollareidenkin mielestä ilkivaltaa...