..voi unohtaa että on kiire, ja sitten ei olekaan enää kiire yhtään mihinkään, koska on jo myöhästynyt ja lento Suomeen meni jo. Näin kävi pari vuotta sitten meikäläiselle. Oli muuten eka kerta kun missasin lennon ikinä, yleensä mä olen ekana siellä koneessa istumassa.

Olipa hyvä että oli mukana kaveri. Ja PSP. Ja lankaa. Ei ollut kiire taas mihinkään hetkeen, kun koko päivä istuttiin lentokentällä odottamassa uutta lentoa.

30 kuvan haaste onkin hei kätevä, kun jos ei ole ehtinyt mitään muuta duunailla, niin näitä kuvia voi lätkiä blogiin. Tänään aion rikkoa sääntöjä ja postittaa yhden kuvan sijaan kaksi. Perheenjäseniä on niin tuhottomasti, että se huomioonottaen tämä on vielä aika vaatimatonta.

Ydinperheeseeni kuuluu yksi kappale hollantilaisia ja yksi kappale kissoja. Kissan olette nähneet, ja hollantilainenkin kyllä täällä vilahtaa, jos oikein jaksaa bloggauksia kaivella. Mä olen kuitenkin siinä mielessä samanlainen kuin somalialaiset asiakkaani, että lasken perheenjäseniksi myös kaikki omat sisarukset, vanhemmat ja niiden uudet puolisot (jos ne on kivoja), sisarusten puolisot, kaikki sisarusten lapset, kissat, koirat ja hevoset. Ja what the hell, lasken muuten vielä muutaman tosi läheisen kaverinikin! Nämä kuvat liittyvät nyt kuitenkin uusiin muutoksiin perhealbumissa.

Olin loppuviikosta varsinaisessa Suomessa töissä. Kun perjantaina ajelin äidin pikkukoslalla pitkin jäisiä maanteitä ja ajattelin pikkusiskoa, sain puhelun isältä, jonka mielestä meidän vanha kissamamma käyttäytyi kummallisesti. En suoraan sanottuna ottanut kovin tosissani, koska isä soittelee jatkuvasti ja kertoo "Pörrin tekevän kuolemaa". Kun pääsin isän luo, totesin itsekin että tällä kertaa taitaa olla tosi kyseessä..

Pörri hengitti raskaasti, makasi lattialla, eikä päässyt omin jaloin ylös. Se ei suostunut juomaan, ja isä epäili ettei se ollut syönytkään ainakaan kahteen päivään mitään. Varasin ajan päivystävälle eläinlääkärille samantien. Sisko ja isä lähtivät sitä viemään, sillä mulla oli jo kolme vierasta oventakana, tyttöjenilta alkoi vähän apaattisissa merkeissä. Tunnin sisällä tulikin isältä tekstiviesti, että Pörri on lähtenyt paremmille hiirestysmaille.

Odotettavissahan tuo oli. Pörri oli syntynyt kesällä 1997, eli oli jo elämänsä ehtoopuolella muutenkin. Muistan aina kun se muutti meille kesken mun rippijuhlien. Sisko vain laahasi sen kotiin, kun oli nähnyt sen jossain pellonreunassa. Pörri on viime vuodet viettänyt rauhallisia eläkepäiviä pappan kanssa kotona. Lääkäri epäili nyt munuaisten toimintahäiriötä tai suolistossa olevaa tulehdusta/kierrettä. Jokatapauksessa olisi pitänyt leikata, eikä siinä ollut järkeä noin vanhan otuksen kanssa. Pörri elää tästälähtien muistoissa. Nuku rauhassa, mammakissa!

Pörri 1997-2012

Kun siinä sitten Pörriä itkeskeltiin, kääntyi keskustelu lasten hankkimiseen ja siihen liittyviin sosiaalisiin paineisiin. Meistä moni jo tuntee pariskuntia, joille lasta ei kuulu vaikka toiveissa on. Asia, jota on pitänyt itsestäänselvyytenä, voikin olla vaikeampaa kuin loton pääpotin sattuminen omalle kupongille. Ero lastensaamisen ja lottovoiton tavoittelun välillä on ainakin se, ettei tuttavapiiri kysele jatkuvasti, joko viime viikonloppuna jo lykästi. Joku kertoi, että omien vanhempien lapsimäärästä voi vetää johtopäätöksiä omaan hedelmällisyyteen. Mua alkoi naurattaa, ja sanoinkin ääneen, että omat siskoni ovat ainakin voineet luottaa sikiäviin sukujuuriinsa (meitä on neljä). Samassa soi puhelin, ja yksi siskoistani soitti synnytyslaitokselta: Poika tuli! Talkin´about good timing.

Laskettu aika taisi olla vasta ensi kuussa, mutta mitäpä pienistä, kun kerran söpöjä ovat. Siirsin tämän tyypin takia ponin tapaamista, koska junaliput oli jo varattuna illaksi. Hän oli hiukan ujo.

Tervetuloa, uusi perheenjäsen!

Mun haasteen talvikuva ei olekaan mikään kaunis talvimaisema, koska blogini (ja kamerani) taso ei moiseen yllä. Tässä talvikuvassa poseeraa pienimmän pikkusiskoni uusi kaara jännästi parkkeerettuna. Sisko oli torstaina matkalla töistä kotiin, kun auto alkoi ihan suoralla tiellä heittelehtiä. Vauhtia oli ilmeisesti suht maltillisesti, n. 70 km/h, mutta koska tie oli jäinen, se oli liikaa. Tolppa tuli kuulemma väistettyä, mutta siinä se sitten olikin, kyljen kautta ympäriämpäri mentiin.

Onneksi ei ollut puita, vaan pelto. Onneksi sisko oli yksin autossa, eikä kahden ison koiransa kanssa. Onneksi oli turvavyö kiinni. Onneksi mulla on vielä sama lukumäärä ihania pikkusiskoja kun aiemminkin viikolla!!

Ajelkaahan varovasti!

Bongasin kivan blogin nimeltänsä Anriko. Sieltä bongasin kivan haasteen nimeltänsä 30 Kuvaa. Haasteen sai napata kuka tahansa omaan blogiinsa, ja mitäpä parempaakaan tekemistä mulla olisi tässä kun istun koneella ja teeskentelen kirjoittavani gradua. (Mä olen kyllä oikeasti tänään lukenut kaksi tapausta, joissa pakolaissopimuksen 1F artiklaa soveltanut valtio oli käyttänyt kansainvälistä syyteoikeutta poissuljentatapausten jälkeen ja tuominnut henkilöt sotarikoksista. - Huomaatteko, jos kirjoittaisin tällaista niin tekään vähät ette kävisi mun blogissa).

Niin, ne 30 kuvaa. Niitä saa laittaa omaan blogiin ihan kuka vaan haluaa, vaikkei oliskaan gradu kesken tai muuta välteltävää. Ellei sitten välttele kameraa. Kuvat saa jopa julkaista ihan missä järjestyksessä haluaa, koska internettiä on niin vaikea nykyisin valvoa. Koska olen auktoriteettipelkoinen, julkaisen numerojärjestyksessä ekan, eli omakuvan.

Tämä on otettu siskon synttäreiltä joskus pimeällä 80-luvulla. En tiedä mitä silloin limppariin vielä laitettiin, tai kenties mulla on vaahtokarkkiyliannostus. Parempi tämä silti kun laittaa uusi kuva, jossa näytän edelleen samalta.

Kuvia kehiin!

Tänään hollantilaisella on synttärit! Kertyneitä vuosia kunnioitettiin eilen asianmukaisin juhlallisuuksin ja tunkemalla parikymmentä henkilöä meikäläisten yksiöön. Sopu sijaa antaa ja kakku keventää mieltä. Mä vaadin saada leipoa, mutta niin vaati hollantilainenkin, joten laitettiin pystyyn varsinainen kotileipomo. Hollantilainen aloitti onneksi jo perjantaina kun mä olin vielä töissä, joten mahduttiin ihan hyvin keittiöön kaikkien kaakkujemme kanssa.

Hollantilainen halusi tehdä Jamie Oliverin ohjeistuksen mukaisen leivän, johon rullattiin sisälle jos jonkinlaista herkkua. Taikina oli ihan valtava, joten leipiä tuli kaksi. Sisältä löytyi keitettyjä kananmunia, parmankinkkua, gaudajuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa. Namnam. Hieman olin skeptinen taikinanteon suhteen, koska kun mä tulin töistä, oli kaveri levittänyt leipomisalustalle kilon jauhoja, tehnyt sen keskelle reijän, ja oli juuri kaatamassa vettä siihen reikään. Mä ehdotin kulhon käyttöä normaalien ihmisten tapaan, mutta Jamie on kuulemma käskenyt tehdä just niin. Uhkailin että joutuu itse siivoamaan, ei auttanut. Kyllä se sitten niinkin luonnistui, mä olen ehkä vaan itse liian tavisleipuri. Leipä oli maukasta, tosin ensi kerralla ei laiteta tavallista suolaa yhtä paljon kuin ohjeen mukaan pitäisi laittaa merisuolaa.

Mun töissäollessa oli pyöräytetty myös esimerkillisen hieno (ja hyvänmakuinen) omenapiirakka. Mikä siinäkin on, että suomalaiset omenapiirakat on sellaisia taikinapyörylöitä, joissa on pari omenalastua päällä, ja missä tahansa muualla Euroopassa laitetaan kunnolla omenaa täytteeksi..?

Mä olin booli-, kakku- ja muffinsivastaava. Halusin jotain talvista boolia kun kohta joutuu kumminkin taas lipittämään mansikkaa eri muodoissa. Olin ihan varma että jossain vielä myydään vaaleaa glögiä, ja metsästin sitä ympäri kaupunkia..ei ollut Prismassa, Tarjoustalossa, Valintatalossa, eikä Siwassa. Aloin vaipua epätoivoon, kunnes keksin Stockan herkun, ja siellähän oli sitäkin herkkua. Boolista en ottanu kuvaa, mutta voin kertoa että se oli hyvää. Kokeilkaa vaikka sekoittaa:

1 pullo kuivaa valkoviiniä

3 litraa valmista, vaaleaa glögiä

1,5 litraa alkoholitonta omenasiideriä (jos löytyy, niin kuivaa)

0,5 litraa kirkasta viinasta (meillä oli 35% vahvuista hollantilaista jeneveriä)

Pinnalle kellumaan appelsiinilohkoja, kokonaisia neilikoita ja 2-3 kanelitankoa.

Jos väkeä on vähemmän, niin puolita ohje. Ei mitään hajua että kuinka voimakasta tuosta tuli, ei varmaan kovinkaan. Ei ainakaan maistunut viinakselta, vaan hyvältä.

Sitten mä tein suklaamuffinseja, niinkun aina. Hajottaa toi suklaan raastaminen, mutta onneksi on Tupperin juustoraastinmylly, jolla homma hoituu vähemmän sotkuisasti. Suosittelen! Tällä voi myllyttää juuston ja suklaan lisäksi myös esimerkiksi pähkinöitä ilman että rystyset raastuu mukana.

Mulla oli kaapissa kivan väriset muffinssikipat Hollannista. Päälle pursotettiin joulun ylijäämäiset sokerikuorrutteet.

Mä olen ottanut jo joulukoristeet pois (jo pelkästään siksi, että joulukuusi olisi vienyt ainakin kahden ihmisen seisomapaikan..). Mutta olen saanut uskoteltua, että vielä on ihan jees pitää talvikoristeita ja talvivaloja.

Olin luvannut kermaisen täytekakun synttärikakuksi. Vähän paljon luvattu sikäli, etten edelleenkään osaa tehdä sokerikakkupohjaa. Naurakaa vaan, mutta niillä on tapana meikäleipurin uunissa lähinnä palaa poroksi tai räjähtää pitkin uunia. Osaan leipoa kaikenmoista, mutten niitä. Onneksi on valmiit kakkupohjat..

Oli alunperin tarkoitus tehdä yhteen väliin caipirinha-mousse, koska sitä olen saanut maistella usean Elinan tekemän kakun välissä. No tietenkin sen olennaisen ainesosan, Caipirinha Drink Mixin, valmistus on lopetettu, ja älysin tämänkin vasta kun olin juossut kaikki mahdolliset kioskit läpi! Otin käyttöön suunnitelman B ja kakkuun tuli ekaan kerrokseen Lime curdia, ja sen päälle lime-valkosuklaarahkan ja maustamattoman tuorejuuston seos.

Seuraavaan välliin olin ajatellut valkosuklaamoussea. Nokkelana naisena käytin vähemmän maitoa kun mitä pussissa määrättiin, ja sitten nakkasin sen moussen parvekkeelle odottamaan vuoroaan. Mousse oli tietysti jo aivan jähmettynyt, kun oli tarkoitus levittää se kakulle. (en mä edes tajunnut et ulkona oli melkeen kymmenen astetta pakkasta..heh). Sain sen kuitenkin räävittyä kakkupohjan päälle, ja raastoin vielä valkosuklaata päälle.

Kermajuttua mä stressasin, koska en ole koskaan oikein pärjännyt pursotushommissa. Muutamaa blogia vakoiltuani mulle selvisi, että kakku kannattaa ensin sivellä kermalla, jotta pursotukselle on parempi tarttumapinta. Ja tottahan se oli!

Pursotuskermaan lisäsin Kinuskissan ohjeen mukaan vaniljakreemijauhetta ja tomusokeria. Kreemijauhe antoi vienon vaniljaisen maun, mutta erityisesti teki siis kermasta jämäkämpää ja helpompaa pursottaa. Mä en tiedä mitä mun päässä liikkui, kun päätin kokeilla korikuviopursotusta..en ole koskaan aiemmin sellaista tehnyt. Olen sellaisia vaan nähnyt ja pitänyt sitä niin coolin näköisenä, että oli pakko kokeilla. Kyllä se kori oli joltain osin aika repaleisen näköinen, mutta who cares. Opin myös sen, ettei siinä pursottaessa kuulu haaveilla kieli keskellä suuta, vaan liikkeen tulee olla nopea. Mä vaan pursotin ja hitailin, niin tuli tosi paksut kuorrutukset. Onneksi oli leveä lautanen.

Kakkuun kiipesi sokerinen lumiukko. Vähän oli pienet koristeet kakun kokoon nähden... Takana on muuten mun uusi PartyLite piparkakkukoju. Oli pakko saada se entisestään olleen kastanjamökin lisäksi.

En mä tuohon kakkuun ihan 100% tyytyväinen ole, mutta olkoot. Maku oli hyvä kyllä, eikä jäänyt kun pienet palat meille krapula-aamiaiseksi! Lopuksi vielä hyvä vinkki, jota noudattamalla ei juo liikaa. Laita juomat pakkaseen, ja unohda ne sinne vuorokaudeksi. Eivät varmasti ehdi sulaa ennen baariinlähtöä...hmph!