Mua ei tarvitse kahdesti käskeä kyllä. Taas putkahti uusi lehti erillisten vesihanojen maasta mun eteisen lattialle. Tuskin ehdin edellistäkään lukea (mutta se ei ole mun vika). Tässäkin lehdessä näyttäisi olevan jos jonkinlaista kivaa ohjetta. Täytyy muuten mainostaa, että ovat vieläpä aika selkeitä ohjeita, ei siitä kauaa ole kun mäkään en edes tajunnut englanninkielisistä neuleohjeista mitään ja nyt menee jo sujuvasti.

Nyt on vähän juhlafiilistä ilmassa koko aika, lehden mukana tuli Jubilee Celebration -lankaa paketillinen. Kummallisesti oman lippunsa väreillä juhlivat mun valmistumista.

Viime kesänä jo sisustin pikkuparvekkeesta tuollaisen merihenkisen. Silloin sain metsästää sisustustavaroita kirppiksiltä ja varta vasten purjehdusteemaisista pikkuputiikeista. Nyt on taas käynyt niin että olin aikaani edellä sisustusasioissa, koska huomasin tänä keväänä että jokakauppa pursuaa raitaa ja ankkurinkuvaa. Tiimarissakin oli oikein iso hylly myrskylyhtyjä ja putkityynyjä. Mä ostin sinivalkoraidalliset ja punavalkoraidalliset tabletit parvekkeen pikkupöydille. Nyt olis hakusessa vielä kansituoli (sellainen, jossa on puinen kehys ja keskelle pingotettu kangas). Laittaisin riippumaton, mutta ei sitä varmaan saa millään meidän parvekkeelle kiinni..

Mutta joo, jubileelangasta teen varmaan ainakin tuollaisen lehden kannessa näkyvän union jackin ja siitä kukkaron. Pitäis harjoitella intarsiaa ja toi vois olla hyvä pikkuprojekti siihen.

Oikeesti mä en tiedä että olisko nyt aika lopettaa panikointi vai kenties vasta aloittaa. Kävin nimittän maturiteetissa tänään ja näyttäisi siltä että -tadaa!- mä olen tehnyt nyt kaiken mitä valmistumisen eteen on tarvis. Loppu on proffasta ja ohjaajasta kiinni, eli miten nopeasti he saavat gradun arvioitua ja tarvittavat suoritukset merkittyä opintorekisteriin. Kesäkuun 1. päivä pitäis näyttää paperilla valmistuneelta että pääsee mukaan kesäkuun puolenvälin publiikkiin ja saa hyvän syyn ostaa uuden juhlapuvun. Eli paniiikki!!!

Mutta niin, neulepuikkojen kanssa ei ole enää tarvis panikoida. Miten se onkin aina niin, että parhaat asiat elämässä osuvat eteen kun sitä vähiten odottaa. Jaan kanssanne tämän ihmeellisen tarinan.

Mä olin Lappeenrannassa töissä. Sieltä tulee junia Helsinkiin joskus ja jouluna, joten jälleen kerran mulla oli aikaa odotella seuraavaa junaa parisen tuntia. Päätin kävellä linnoituksen läpi keskustaan kun kerran ilma oli siedettävä. Olin ihan omissa ajatuksissani ja vaeltelin vaan olevinani rautatieasemaa kohti. Yhtäkkiä bongasin pienen näyteikkunan, jossa oli herkullisen näköinen lankavalikoima -eikun sisälle putiikkiin. Olin ajatellut tehdä hollantilaiselle Novitan kesälehdessä olevan "renttupaidan" (s. 25), mutta itseltäni uupui koon 7 pyöröpuikot. En jaksa nykyisin enää yhtään tuollaisia pitkiä neulepuikkoja (niitä olisi kyllä ollut 7-kokoisena..), vaan haluan neuloa pyöröpuikoilla kaikki vähänkin pidemmät sivut. Edelleen olen pikkuhiljaa alkanut vaihtaa neulepuikkovarastoa bambuiseksi, koska bambupuikoilla munkin nakkisormet pystyvät hallitsemaan putoamishalukkaita silmukoita hiukan paremmin.

Kyselin siis myyjältä kyseisenlaisia puikkoja. Heillä oli valikoimissa vain Addi Click -pyöröpuikkoja. Meinasin jo ostaa vain yhdet puikot ja välikaapelin, kunnes tajusin että pienellä sijoituksella mä voin ratkaista koko puikkoprobleeman. Niinpä mulle muutti Addi Click Bamboo -setti!

Setissä on kahdeksan erikokoista bambupuikkopäätä ja kolme erimittaista kaapelia. Lisäksi mukana on liitoskappale, jolla voi yhdistää kaksi kaapelia toisiinsa.

Mä olen ihan rakastunut tähän settiin! Kaapelit on helppo yhdistää puikkopäihin ja ne pysyvät napakasti paikoillaan. Jos et usko niin katso netistä löytämäni setin esittelyvideo.

Pääsin siis heti renttupaitaprojektin kimppuun. Erityisesti siinä bambupuikot ovat eduksi, sillä ohut Tennessee-lanka tipahtaisi multa helposti isoilta puikoilta pois. Ja nyt ei tarvitse enää arpoa, että onkohan mulla sen ja sen kokoinen puikko sillä ja sillä kaapelilla. On mulla!

Niin, ja sen kivan lankakaupan nimi oli Tuuliviiri. Tsekkaa nettisivut ja verkkokauppa! Tiedän nyt mihin suunnistan taas kun täytyy Lappeenrannassa odotella junaa.

 Niin, ja tämän piti olla myös "Kuva 2: suosikkitavara"

..lukee mun lonkerossa. Kaikenlaista. Mut joo, eilen oli äitienpäivä ja mut pakotettiin Turkuun ravintolaan syömään. Ei silti etten olisi halunnut mennä, mutta en olisi halunnut mennä vielä koska huomenna täytyy taas junailla Varsinaiseen Suomeen. Oli silti hyvät sapuskat ja pääsin taas yhdestä keskeneräisestä neuletyöstä eroon kun kiukulla tein sen lauantaina valmiiksi. Äiti sai samanlaisen kaarrokeliivin kun olen tehnyt itsellenikin. Ohje on Marie Wallinin "Desert" ja se on julkaistu Suuren Käsityön numerossa 4/2011.

Olen mä muutakin puuhastellut. Tein työkaverin läksiäisiin muffinseja. Muokkasin sitä samaa vanhaa reseptiä keväiseksi ja päädyin sitruunamuffinseihin. Lisäksi oli vaatimuksena että taikina on maidoton. Laitoin suklaan sijaan yhden sitruunan raasteen ja piimän korvasin kahdella purkillisella Yosa-jogurttia (sitruunanmakuista), joka on siis maidotonta. Kun muffinit oli jäähtyneet, pursotin sisälle omatekoista lemon curdia. Kuorrutus on Betty Crockerin Vanilla Frosting ja päällä on sitruunankeltaiset nonparellit. Hyvää oli!

Eilen ihmeteltiin kun aurinko paistoi vielä kahdeksan jälkeen kirkkaalta taivaalta. Lippukin oli vielä salossa kun vihdoin päästiin kotiin äitienpäivänvietosta.

Gradun tekemisen lomassa olen toki ajatellut kaikenlaisia neulomisprojekteja. Päätin eräänä iltana testata myös netin lankakauppoja, varsinkin kun en ehtinyt todellakaan mihinkään kaupoille muuten. Suuri Käsityö -lehden 2/2012 numerossa esiteltiin Debbie Blissin uusi Paloma -lanka ja sen ohella kauniita neuleita. Ihastuin sivun 37 helmineulejakkuun ja päätin oitis tehdä sellaisen. Ajattelin että isoilla puikoilla ja paksulla langalla sen saa nopeasti valmiiksi ja vielä käyttöön ennen lämpimiä kelejä. Tsekkailin netistä ohjelangan hintoja ja päätin jäädä odottamaan sitä lakimiehen palkkaa...

Jakku kuitenkin pyöri mielessä ja aloin miettiä vaihtoehtoista lankaa. Tämä on sikäli riskaabelia, että mä a) en ole niin hyvä neuloja ja b) olen vielä huonompi laskemaan tiheyksiä ja sen sellaista. Päädyin kuitenkin tilaamaan kilon Viking Naturgarn -lankaa Lankatalo Tapion kaupasta. Tuli sillekin hintaa lähes 50€ (+heräteostokset päälle..), mutta ajattelin että sitten jakun sörssiminen ei vatuta niin pahasti kuin jos käytössä olisi ollut tuplasti kalliimpi Debbie Bliss -lanka.

Francis oli ihan et mihin nääkin nyt sitten taas laitetaan.

Tietty piti tilata myös 10 koon kaapelipuikot. Ja 2,5 bambuiset sukkapuikot omaan ikuisuussukkaprojektiini. Ja vähän muutakin lankaa. Sukulaiset ovat niin ikään alkaneet kyselemään omia tiskirättejä, ja ajattelin että Dropsin Cotton Light sopisi tarkoitukseen myöskin. Väritkin oli niin söpikset.

Neulomishermoja on osaltaan kutkutellut Let´s Knit! -lehti, jonka ekat numerot ovat löytäneet perille tänne pohjolaan. Sain ekan numeron mukana bambupuikot (2 paria) ja erityisesti vauvaohjeita sisältävän spesiaalilehden. Pari päivää aiemmin tuli postissa tuollainen kansio, johon saa lehdet sitten koota siististi jemmaan. Ihan jees, mutta otti kyllä hiukan päähän kun lueskelin lehteä ja huomasin että kuukauden myöhemmin tehdyllä tilauksella olisi saanut ties minkä jättisetin puikkoja ja neulelaukun. Mä sain jonkun hikisen kansion. Pah.

(oikeesti tykkään kun ton lehden mukana tulee aina kaikkea kivaa..)

Olen mä neulonutkin! 10 vee serkkutyttö on odottanut näitä säärystimiä nyt vuoden -tasan edellisistä synttäreistään lähtien. Vihdoin viime kuussa sain ne vietyä tanssijattarelle! Lankana Novitan Puro.

Naturgarn jakku on melkeen valmis...siitä lisää myöhemmin. Nyt mä lähden katselemaan mitä Siivouspäivä tuo tullessaan. Toivottavasti löytöjä..

Tämä ei tule monellekaan yllätyksenä. Kun gradu saatiin valmiiksi niin pakotin hollantilaisen asentamaan mun koneelle kaikki kirjahyllystä löytyneet Sims2 lisäosat. Kolmonenkin olisi, mutten halua siirtyä siihen kun tässä on vielä niin paljon uutta ja ihmeellistä.. Ja mulla ei ole muuta kun aikaa! Tä on kyllä vähän sellainen nukkekotiharrastajan peli...

Samassa kuvassa on myös "suosikkitavara" -tai ainakin eniten leikityin. Mutta säästän sen teeman edelleen yhteen toiseen juttuun...

..jaa graduuu valmiis ooon!

Blogi on ollut paitsiossa kun mä olen täällä vaan kirjoittanut. Eilen vein 86 sivua höpölöpöä painoon ja torstaina saan sen sitten oikeesti palautettuakin. Epätodellinen tunne. Mitäs sitä sitten tekis? Onneks on kaikenlaista pikkuprojektia kesken. Ehkä kysymys onkin se, että mistäs sitä sitten aloittais?

Olen mä touhunnu kaikenlaista käsityöprojektia ja sensellaista. Mihinkäs sitä kissanomistaja karvoistaan pääsis. Rikotaan blogihiljaisuus nyt kuitenkin ekaks vaikka ekoilla kevättouhuilla. Nämä olivat ja menivät pääsiäisen aikaan jo, mutta ehdin ottaa pari kuvaa sentäs.

Kaikki alkoi siitä kun mä näin kaupassa kivan kynttilälyhdyn (taimikäonkaan), jossa oli lasi ja päällä vielä tuollainen kanaverkkokori. Ajattelin että siihen sopisi helmililjat tai narsissit. En ihan oikeesti osannu päättää, ni ostin molempia. Ja tietty sen lyhdyn.

Sitten aloin miettiä että miten ne mullassa olevat sipulit muka saa nätisti joihinkin lasiastioihin. Ei muuta kun irrottamaan multaa sipuleista..

Päätin sitten kuitenkin laittaa helmililjat tuohon uuteen astiaan.

Ja narsissit pääsi Nuorekkuus-somisteisiin muiden pääsisäiskoristeiden kanssa.

Raikastui kyllä koko kämppä pienellä kukkakylvyllä. Helmililjoja riitti myös kirppikseltä viime kesänä ostamiini mummokuppeihin. Ihanaa kun kevät on vihdoin täällä!

Hullua, tosiaan. Hullua et pitää ottaa töistä palkatonta vapaata siksi että voisi istua päivät pitkät nenä kiinni tietokoneessa ja kirjoittaa. Mielummin tekisin töitä. No joo, enää loppurutistus onneksi menossa. Nokkelimmatpokkelimmat jo arvasivatkin, että gradua täällä taas työstetään. Nyt mä sen teen, pentele!

Toi kuva on muuten otettu jo jokunen kuukausi sitten. Palaan blogille kun kaikki kirjat on palautettu ja mä näen taas eteeni. 

Pitäkääs peukkuja!

Kattihaasteessa on tälläkertaa aiheena pentukuva. Yritin kaivaa sellaisen, jota ei olisi aiemmin blogissa näkynyt. Franciksen nuoruusvuosikuvia löytyy lisäksi ainakin täältä ja täältä.

Tämä kuva on muistaakseni otettu ekana päivänä kun kisu mulle tuli, vuonna 2004.

Francis on löytökissa, jonka sen löytänyt pariskunta antoi mulle. Olen heille tästä kiitollinen, vaikka tätäkin kirjoittaessa tuo tuossa riekkuu ja yrittää kaikin tavoin häiritä ja kerjätä huomiota. Franciksella on edelleen tuo kuvan hullu katse.

Franciksen löytötarinan voit lukea Franciksen omalta sivulta. Siellä myös lisää pentukuvia.

Mä rikon hei taas sääntöjä ja laitan monta kuvaa, mut omapa on blogini. Harrastus, josta en pidä niinkään meteliä, on hevostelu. Kaikki nyt tietää että mä neulon ja teen nukkekotijuttuja, ja kerran vuodessa käyn pilateksessa. Mutta ratsastus ja hevosten kanssa touhuaminen on jotain, josta suunnattomasti nautin, mutta jota pääsen käytännön syistä tekemään varsin harvoin.

Kävin pienenä ratsastuskoulussa siskoni kanssa. Muistan että pidin hevosista ja ratsastuksesta, mutten pitänyt tallilla olosta. Syy oli tallin ilmapiiri, isommat ja "viisaammat" tallitytöt eivät yksinkertaisesti antaneet meikäläisten tehdä mitään itse, ei harjata eikä satuloida. En oppinut mitään. Sisko tipahti selästä, eikä suostunut enää kiipeämään takaisin, ja siihen loppu se harrastus. Vanhemmat olivat helpottuneita, koska silloin jo ratsastustunnin hinta oli 100 mummonmarkkaa.

Vaikka perheemme ei ole "hevosihmisiä", on ratsastus kuulunut aina jossainmäärin kuvioihin. Yksi siskoistani kävi terapiaratsastuksessa, ja koska hevosen omistaja oli mukava naisihminen, hän päästi meitä muitakin ratsastamaan. Siitä syttyi ratsastuskipinä nuorimmalle siskolleni, joka osti juuri ensimmäisen oman hevosensa. Itse aloitin ratsastuksen uudelleen 7 vuotta sitten silloisen poikaystäväni kanssa. Sain laahattua myös aikoinaan hevosen selästä pudonneen siskon mukaan. Poikaystävä lopetti heti kun osasi "mennä lujaa" -häntä eivät kouluratsastuksen salat kiinnostaneet. Täytyy silti myöntää, että tyyppi olisikin ollut ärsyttävän hyvä, jos olisi jatkanut -suorastaan luonnonlahjakkuus. Sisko tuli raskaaksi ja kieltäytyi jälleen nousemasta ratsaille. Jatkoin hevostelua yksin. Tuppauduin paikalliselle ratsastuskoululle kinumaan hoitohevosta (kyllä, tämä oli 25 vuotiaalle aika kova paikka). Yllätyksekseni sainkin sellaisen, vaikken tiennyt juurikaan mitään. Syy oli varmaan se, että olin kymmenisen vuotta kaikkia muita "vanhoja tallityttöjä" vanhempi ja maalaisjärkinen. Pian kävi ilmi, että hoidokkini oli valtava, kouluttamaton ja pahatapainen siitostamma, joka oli kaiken lisäksi kantavana. Hoitamiseni rajoittui siihen, että kävin iltaisin koulun jälkeen paikalla siivoamassa karsinaa. Ei kauaa kiinnostanut.

Löysin yliopiston heppakerhon (naurakaa vaan) kautta mahdollisuuden tutustua kokonaisvaltaiseen hevosenhoitoon paremmin tallityöntekijänä. Pääsin erään niinikään lakia opiskelevan tytön kotitallille hommiin, koska hän oli itse viimeisillään raskaana -ja sain ihan palkkaakin. Kolmisen kuukautta ajelin tallille päivittäin ja hoidin 10 hevosen tallin kaikki päivittäiset hommat: tarhaaminen, karsinat, ruuat.. Olisin saanut kyllä ratsastaakin, ja harjata hevosia mielinmäärin. Joukossa oli siitostammoja, nuoria varsoja, kisaponeja. Ja lammas. Ne hommat, joita en osannut tehdä, opettelin. Yllätyin kun selvisin vaikeistakin hevosista ja tilanteista. Opin suhtautumaan hevosiin rauhallisesti ja päättäväisesti. Hommaa jatkui kolmisen kuukautta, mutta se oli antoisaa aikaa. Opiskelijaminä oli lisäksi tyytyväinen lisäansioihin, jotka tulivat ikäänkuin hyvänä kaupanpäällisenä.

Myöhemmin pääsin hoitamaan mukavaa suomenpienhevosta, jonka omistaja oli alunperin samoilta seuduilta kotoisin, ja niinikään yliopiston ratsastuskerhossa. Viihdyin "Millin" hoitajana useamman vuoden. Heppa osasi pölhöillä, mutta oli enimmäkseen todella rauhallinen ja mukava hoitaa. Hoitopäivinä sain ratsastaa, tai liikuttaa hevosen muuten valitsemallani tavalla. Omistaja piti aina silloin vapaapäivän ja keskittyi töihinsä. Välillä sain häneltä tunteja ja opastusta ratsastukseen. Tallilla oli myös juuri valmistunut ratsastuksenopettaja, joka testaili taitojaan munhun 10 euron maksua vastaan. Täydellistä.

Tässä Milli & mä ollaan lähdössä maastoon.

Millin hoito jäi, kun lähdin Englantiin ja käynnistyi tapahtumasarja, joka muutti mun asumisjärjestelyt muutenkin päälaelleen. Sama tapahtui myös Millin omistajalle, joka asuu nykyisin ulkomailla. Milli on muuttanut takaisin synnyinkotiinsa ja vallottaa uusia sydämiä.

Nykyisinhän homma on mun osaltani niin hyvin hallussa, että aina kotiseudulla käydessä pääsen Tempun kyytiin. Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa ratsastamassa ja vaikka olenkin pitkän tauon jälkeen täysin ruosteessa, se ei mennyt aivan katastrofaalisesti kuitenkaan. Odotan niin innolla kesälomaa, jolloin aikomukseni on pitää oikein ratsastusleiriä itselleni.

Tämmönen on sitten nykyisin rakas hevosystävä. Sisäinen ponityttöni on onnellinen.

Tallilla on myös ihan hassu kissa, joka on paksu ja yliystävällinen. Miau!

Siskon uusin tulokas nimitettiin eilen Maunoksi. Tervetuloa äänekkääseen sukumme Mauno. Olin luvannut tehdä voileipäkakun, koska Maunon isoveljen juhliin tekaisemani lohi- ja kinkkikakut olivat niiiin hyviä. Samalla kakku oli meidän perheen lahja, koska en yksinkertaisesti ehtinyt työviikon lomassa mitään elämää suurempia vauvalahjoja hankkia. Muuten olisi saanut meiltä traktorinmallisen säästölippaan. Niinnoh, tein mä sille tuon villatakin, joka on ekassa linkissä.

Tälläkertaa toivottiin vain lohikakkua. Sitä mä mielummin teenkin oikeastaan. Tarkoitus oli tehdä suuren suuri, mutta vaikka tein kaksi riviä leipää, ei se kakku nyt niin iso sitten ollutkaan. Sapetti kun en löytänyt kaupasta sellaisia valmiiksi pituussuunnassa halkaistuja vuokaleipiä, jouduin pienistä paloista kokoamaan kakun. Unohdin myös muutaman aika yksinkertaisen fysiikan lain, joten kakusta tuli aika littana. Mut hei, maku oli hyvä. Ajattelin tälläkertaa kirjoittaa ihan ohjeenkin, niin voin sitten täältä ens kerralla itsekin kurkkia että mitä tuli tehtyä. Harmittaa nimittäin etten muista mitä aiemmissa voileipäkakuissa oli sisällä.

Koska oli tarkoitus tehdä lohi-katkarapukakku, halusin pohjaan tummempaakin leipää. Ladoin kerroksittain sitä ja sitten vaaleampaa, täysjyväpaahtista. Ongelma oli se, että vaikka saaristolaisleipä olikin hyvä ja tukeva pohja (käytin Must Leib-viipaleita), paahtis oli niin höttöstä, että se ei ollut kovin hyvä "välipohjan" rakennusmateriaali. Sen vuoksi kakku lössähti. Onneksi pysyi täytteet silti sisällä.

Aloitin kasaamisen saaristolaisviipaleista, joita laitettiin kahteen riviin yhteensä 6 viipaletta (kovat reunat leikkasin pois). Viipaleille pirskottelin sitruunamehua. Ekaan kerrokseen tuli ruohosipulituorejuusto, johon oli sekoitettu hieman (n.3 rkl) ranskankermaa. Päälle leikkasin kevätsipulia. Viimeiseksi ladoin paketillisen (150g) pieneksi siivutettua kylmäsavulohta.

Lohen päälle leikkasin toisesta leivästä sopivat viipaleet, jälleen leikkasin kovat reunat pois. Kostutin viipaleita ihan aavistuksen rasvattomalla maidolla.

Toiseen väliin levitin ensin katkaraputuorejuusto-ranskankermaseoksen (n. puoli purkkia juustoa ja pari rkl ranskankermaa) ja sen päälle tillisilppua.

Ja tillien päälle levitin munavoita.

Munavoin päälle latosin taas kerroksen saaristolaisleipää, jonka kostutin kevyesti sitruunamehulla. Tässä vaiheessa peitin kakun tiiviisti foliolla ja vein kylmään yöksi. Koristelu tapahtui vasta aamulla ennen vieraiden tuloa.

Ennen koristelua lätkäisin kakun päälle ranskankerma-tuorejuustoseosta. Koristelussa käytin toisen paketin kylmäsavulohta, sekä pussillisen katkarapuja. Lisäksi sitruunaa, ruohosipulia, keitettyä kananmunaa, tilliä  ja persiljaa. Ehdin juuri saada viimeisen palan ennen kuin kakku oli hotkittu. Onneksi pöydässä oli muitakin herkkuja, kuten mahtavat mustikka-valkosuklaamoussekakut. Nam!

Vielä listaa tarvikkeista, jos jotakuta kiinnostaa.

Pohja: 2 pkt Must Leib -saaristolaisviipaleita + 7-8 palaa vaaleampaa palaleipää (paahtoleipää)

Täyte 1:

- ½ prk ruohosipulituorejuustoa + ½ prk (75 g) ranskankermaa

- silputtua kevätsipulia

- 150g kylmäsavulohta viipaloituna

Täyte 2:

- ½ prk katkaraputuorejuustoa + ½ prk (75g) ranskankermaa

- tuoretta tilliä silputtuna

- 4 keitettyä kananmunaa

- 3-4 rkl voita (tai Oivariinia)

Päällinen:

- 2 prk ranskankermaa (á 150g)

- ½ prk ruohosipulituorejuustoa

- 1 sitruuna

- 150g kylmäsavulohta

- 1 pss pakastekatkarapuja

- 1 keitetty kananmuna viipaloituna

- muutama oksa persiljaa, ruohosipulia ja tilliä

Hahaa, kuva jota en koskaan julkaissut tulee tässä. Otin sen salaa Englannin reissulla, kun pääsin seuraamaan istuntoa Lontoon Royal Courts of Justicen uumeniin. Salaa siksi, että siellä oli kuvaaminen sisätiloissa kielletty. Olen kuitenkin sen verran suomalainen turisti-jurristi, että otin kielloista huolimatta kännykällä kuvan. Pitkään luulin, ettei kuvan otto onnistunut laisinkaan, koska en löytänyt kuvaa kännykästä. Oli tarkoitus julkaista se jo reissublogissa, mutta aikomukseksi jäi. Kas olkaatte hyvät:

Ettekä kerro että on mun ottama! :P

Mä lupasin jo ajat sitten tehdä joogaohjaajakaverille sellaiset säärystimet, joissa on kantapääreikä. Eli siis joogasukat tai whatever. Vähän kadutti myöhemmin, kun tajusin etten ole sellaisia kantapäittömiä koskaan tehnyt -päinvastoin, mä olen tunnettu kaveripiirissä hyvästä kantapääntekotaidostani. No joo, lupaus on lupaus. Ostin lankaa ja aloin googletella joogasukkaohjetta. Löysin tämän. Mietin sitten, että en kyllä osaa, enkä voi, ja elämä on liian lyhyt. Muistin toisen vaihtoehdon eli gradun, ja aloin äkkiä opettelemaan palmikkoneulosta.

Mulla oli itseasiassa apupuikot jo valmiina, sain kerran lehden mukana sellaiset + pienen opaskirjan palmikkoneuleen saloihin. Ohjekirjaa tapitettuani päätin alkaa hommiin, ja yllättävän helpostihan se sujui. Kyllä riemu ratkesi kun palmikkokuvio alkoi muodostua. Lankana käytin Novitan Nallea. Hieno tunne kun oppii jotain uutta.

Mainitsemani lehti on muuten brittiläinen Let´s Knit!. Aloin ostaa sitä Englannissa ollessani ja jäin koukkuun (heh). Tilasin sen juuri itselleni Suomeenkin. Lehdessä on usein hauskoja ja persoonallisia ohjeita ja joka numerossa tulee joku ihku lahja. Mun kaikki hauskimmat neulepuikot ovat tulleet ko. lehden mukana. Toivottavasti kylkiäiset pääsevät kotio saakka, eikä joku alipalkattu postihenkilö matkan varrella pihistä niitä..

Musta ei ole pitkään aikaan otettu yhtään kuvaa. Edellispäivänä hollantilainen kuitenkin otti, kun mun puolustus petti hetkellisesti nukahdettuani naama kiinni graduaineistoon. Tämä kuva kertoo enemmän kuin gradussani nyt olevat 13 819 sanaa.

p.s. Mä en tajua mitä mä olen ajatellut aiemmin, kun olen laittanu "tunnelma" kuvan. Tuossahan lukee "tunteet". Hehe, hopsan. Leikitään että olen laittanut siis "hetki" kuvan.

Kohta on taas kevät ja rehujen aika! Sitä odotellessa voi syödä huonekasvit ja puskallisen tulppaaneja. Meillä ei oikeastaan ole kun pari huonekasvia, ja ne on niin korkealla ettei Francis yllä niihin. Tulppaaniensyönti kuvaa ei ole, koska lähinnä keskityn huutamaan, kun kissa lähestyy vaivalla kaupasta kantamaani puskaa (ja nekin on kai myrkyllisiä?). Mut hei, täytyyhän puoli-hollantilaisessa taloudessa tulppaaneja olla!

Franciksella on aina kesäaikaan kissanruohoa. Se on meillä lähinnä yleisnimitys kaikelle ei-myrkylliselle kasvistolle, jota voi itse kasvattaa ja jonka kissa sitten syö. Ohraa olen yleensä laittanut herralle varta vasten. Joskus menee leikkimiseksi, ja sitten täytyy ottaa ruoho pois, kamala sotkuhan siitä tulee. Francis ei ymmärrä, ettei ruohoa tarvitse tappaa ennen syömistä.

Joskus olen korvannut sotkuestävän muovikipan johonkin edustuskelpoisempaan, mutta ei sekään ole kauaa kovin kaunis ollu, vaikka olis kuinka purkissa.

Pappan luona laitettiin ohrakori pöydälle, alkoi ruokailutapojakin löytyä.

Talviaikaan Francis syö lehtisalaattia. Ihan oikeesti. Mä laitan sen lautasen reunalle aina salaatinlehden tuoreruuan mukana ja se syö sen. Kun tulee kaupasta ja laskee ruokakassit lattialle, täytyy olla tarkkana, koska muuten kissan on salaattipuskan kimpussa!

Koska en ehdi napsimaan kuvia uusista neuleprojekteista, tyydyn nyt laittamaan näitä haastekuvia, vielä olis monta jäljellä.. Koska ilma on mitä on ja talvi tuntuu jo riittävän ainakin meikäläiselle, laitan samaan syssyyn sääkuvan ha tunnelmakuvan.

Sää oli mitä mainioin, kun kesällä 2010 Muse esiintyi Helsingin Kaisaniemessä. Mä olin just muuttanut entisestä elämästäni ja totuttelin aika moneenkin uuteen asiaan. Nähtiin hyvän ystävän kanssa töiden jälkeen, käytiin ostamassa siideriä ja istuskeltiin Kaisaniemen puistossa lämppäribändiä kuuntelemassa. Aurinko paistoi täydeltä teholta ja fiilis oli mitä mainioin. Kesä, tuu jo!

Ja ne kesäillat! Ne vasta mahtavia ovatkin. Itse olen tykästynyt elokuisiin iltoihin, kun alkaa jo hieman hämärtää, ja kuitenkaan ei ole kylmä. Sellaisena iltana olen ikuistanut Turussa Aurajokivarren tunnelman.