Gradun tulokset yllättivät kyllä aika hyvin, en voi uskoa että mä vielä hetki sitten hermoilin että meneeköhän se edes läpi. Nyt täytyy edelleen välillä nipistää itseä käsivarresta että uskon että se oli siinä ja nyt alkaa kreisikesä ilman oppivelvollisuuksia!

Maturiteetin jälkeen käppäilin laitosrakennukselta poispäin hieman haikein fiiliksin. Vaikka täytyy kyllä sanoa etten tule tuota uimahallin näköistä rumilusta pahemmin ikävöimään. Mutta on se silti outoa kun elämässä pitkä *kröhöm* vaihe loppuu ja uusi alku on edessä.

Hyvästi Calonia, kuluttakoot muut takamukset luentosalejesi penkkejä tästä lähin!

Koska uudet alut tulevat aina (ainakin mun elämässä) yhtäaikaa, päätän haikein mielin myös Vuodatukseen vuodattamisen. Halusin blogin, jonka kuvat saa klikattua isommaksi. Haaveissa on ostaa uusi, kunnollinen kamera ja alkaa tekemään nukkekotiproggiksia taas pitkästä aikaa.

Kiitos kaikille blogia täällä seuranneille. Toivon että löydätte tienne myös Buckyn uuteen osoitteeseen, jossa bloggailut jatkuvat. Lisätkää itsenne lukijoiksi tai jättäkää ainakin merkki itsestänne.

This is

Absolutely Buckylous!

Nyt on vähän juhlafiilistä ilmassa koko aika, lehden mukana tuli Jubilee Celebration -lankaa paketillinen. Kummallisesti oman lippunsa väreillä juhlivat mun valmistumista.

Viime kesänä jo sisustin pikkuparvekkeesta tuollaisen merihenkisen. Silloin sain metsästää sisustustavaroita kirppiksiltä ja varta vasten purjehdusteemaisista pikkuputiikeista. Nyt on taas käynyt niin että olin aikaani edellä sisustusasioissa, koska huomasin tänä keväänä että jokakauppa pursuaa raitaa ja ankkurinkuvaa. Tiimarissakin oli oikein iso hylly myrskylyhtyjä ja putkityynyjä. Mä ostin sinivalkoraidalliset ja punavalkoraidalliset tabletit parvekkeen pikkupöydille. Nyt olis hakusessa vielä kansituoli (sellainen, jossa on puinen kehys ja keskelle pingotettu kangas). Laittaisin riippumaton, mutta ei sitä varmaan saa millään meidän parvekkeelle kiinni..

Mutta joo, jubileelangasta teen varmaan ainakin tuollaisen lehden kannessa näkyvän union jackin ja siitä kukkaron. Pitäis harjoitella intarsiaa ja toi vois olla hyvä pikkuprojekti siihen.

Mutta niin, neulepuikkojen kanssa ei ole enää tarvis panikoida. Miten se onkin aina niin, että parhaat asiat elämässä osuvat eteen kun sitä vähiten odottaa. Jaan kanssanne tämän ihmeellisen tarinan.

Mä olin Lappeenrannassa töissä. Sieltä tulee junia Helsinkiin joskus ja jouluna, joten jälleen kerran mulla oli aikaa odotella seuraavaa junaa parisen tuntia. Päätin kävellä linnoituksen läpi keskustaan kun kerran ilma oli siedettävä. Olin ihan omissa ajatuksissani ja vaeltelin vaan olevinani rautatieasemaa kohti. Yhtäkkiä bongasin pienen näyteikkunan, jossa oli herkullisen näköinen lankavalikoima -eikun sisälle putiikkiin. Olin ajatellut tehdä hollantilaiselle Novitan kesälehdessä olevan "renttupaidan" (s. 25), mutta itseltäni uupui koon 7 pyöröpuikot. En jaksa nykyisin enää yhtään tuollaisia pitkiä neulepuikkoja (niitä olisi kyllä ollut 7-kokoisena..), vaan haluan neuloa pyöröpuikoilla kaikki vähänkin pidemmät sivut. Edelleen olen pikkuhiljaa alkanut vaihtaa neulepuikkovarastoa bambuiseksi, koska bambupuikoilla munkin nakkisormet pystyvät hallitsemaan putoamishalukkaita silmukoita hiukan paremmin.

Kyselin siis myyjältä kyseisenlaisia puikkoja. Heillä oli valikoimissa vain Addi Click -pyöröpuikkoja. Meinasin jo ostaa vain yhdet puikot ja välikaapelin, kunnes tajusin että pienellä sijoituksella mä voin ratkaista koko puikkoprobleeman. Niinpä mulle muutti Addi Click Bamboo -setti!

Setissä on kahdeksan erikokoista bambupuikkopäätä ja kolme erimittaista kaapelia. Lisäksi mukana on liitoskappale, jolla voi yhdistää kaksi kaapelia toisiinsa.

Mä olen ihan rakastunut tähän settiin! Kaapelit on helppo yhdistää puikkopäihin ja ne pysyvät napakasti paikoillaan. Jos et usko niin katso netistä löytämäni setin esittelyvideo.

Pääsin siis heti renttupaitaprojektin kimppuun. Erityisesti siinä bambupuikot ovat eduksi, sillä ohut Tennessee-lanka tipahtaisi multa helposti isoilta puikoilta pois. Ja nyt ei tarvitse enää arpoa, että onkohan mulla sen ja sen kokoinen puikko sillä ja sillä kaapelilla. On mulla!

Niin, ja sen kivan lankakaupan nimi oli Tuuliviiri. Tsekkaa nettisivut ja verkkokauppa! Tiedän nyt mihin suunnistan taas kun täytyy Lappeenrannassa odotella junaa.

 Niin, ja tämän piti olla myös "Kuva 2: suosikkitavara"

Olen mä muutakin puuhastellut. Tein työkaverin läksiäisiin muffinseja. Muokkasin sitä samaa vanhaa reseptiä keväiseksi ja päädyin sitruunamuffinseihin. Lisäksi oli vaatimuksena että taikina on maidoton. Laitoin suklaan sijaan yhden sitruunan raasteen ja piimän korvasin kahdella purkillisella Yosa-jogurttia (sitruunanmakuista), joka on siis maidotonta. Kun muffinit oli jäähtyneet, pursotin sisälle omatekoista lemon curdia. Kuorrutus on Betty Crockerin Vanilla Frosting ja päällä on sitruunankeltaiset nonparellit. Hyvää oli!

Eilen ihmeteltiin kun aurinko paistoi vielä kahdeksan jälkeen kirkkaalta taivaalta. Lippukin oli vielä salossa kun vihdoin päästiin kotiin äitienpäivänvietosta.

Jakku kuitenkin pyöri mielessä ja aloin miettiä vaihtoehtoista lankaa. Tämä on sikäli riskaabelia, että mä a) en ole niin hyvä neuloja ja b) olen vielä huonompi laskemaan tiheyksiä ja sen sellaista. Päädyin kuitenkin tilaamaan kilon Viking Naturgarn -lankaa Lankatalo Tapion kaupasta. Tuli sillekin hintaa lähes 50€ (+heräteostokset päälle..), mutta ajattelin että sitten jakun sörssiminen ei vatuta niin pahasti kuin jos käytössä olisi ollut tuplasti kalliimpi Debbie Bliss -lanka.

Francis oli ihan et mihin nääkin nyt sitten taas laitetaan.

Tietty piti tilata myös 10 koon kaapelipuikot. Ja 2,5 bambuiset sukkapuikot omaan ikuisuussukkaprojektiini. Ja vähän muutakin lankaa. Sukulaiset ovat niin ikään alkaneet kyselemään omia tiskirättejä, ja ajattelin että Dropsin Cotton Light sopisi tarkoitukseen myöskin. Väritkin oli niin söpikset.

Neulomishermoja on osaltaan kutkutellut Let´s Knit! -lehti, jonka ekat numerot ovat löytäneet perille tänne pohjolaan. Sain ekan numeron mukana bambupuikot (2 paria) ja erityisesti vauvaohjeita sisältävän spesiaalilehden. Pari päivää aiemmin tuli postissa tuollainen kansio, johon saa lehdet sitten koota siististi jemmaan. Ihan jees, mutta otti kyllä hiukan päähän kun lueskelin lehteä ja huomasin että kuukauden myöhemmin tehdyllä tilauksella olisi saanut ties minkä jättisetin puikkoja ja neulelaukun. Mä sain jonkun hikisen kansion. Pah.

(oikeesti tykkään kun ton lehden mukana tulee aina kaikkea kivaa..)

Olen mä neulonutkin! 10 vee serkkutyttö on odottanut näitä säärystimiä nyt vuoden -tasan edellisistä synttäreistään lähtien. Vihdoin viime kuussa sain ne vietyä tanssijattarelle! Lankana Novitan Puro.

Naturgarn jakku on melkeen valmis...siitä lisää myöhemmin. Nyt mä lähden katselemaan mitä Siivouspäivä tuo tullessaan. Toivottavasti löytöjä..

Samassa kuvassa on myös "suosikkitavara" -tai ainakin eniten leikityin. Mutta säästän sen teeman edelleen yhteen toiseen juttuun...

Blogi on ollut paitsiossa kun mä olen täällä vaan kirjoittanut. Eilen vein 86 sivua höpölöpöä painoon ja torstaina saan sen sitten oikeesti palautettuakin. Epätodellinen tunne. Mitäs sitä sitten tekis? Onneks on kaikenlaista pikkuprojektia kesken. Ehkä kysymys onkin se, että mistäs sitä sitten aloittais?

Olen mä touhunnu kaikenlaista käsityöprojektia ja sensellaista. Mihinkäs sitä kissanomistaja karvoistaan pääsis. Rikotaan blogihiljaisuus nyt kuitenkin ekaks vaikka ekoilla kevättouhuilla. Nämä olivat ja menivät pääsiäisen aikaan jo, mutta ehdin ottaa pari kuvaa sentäs.

Kaikki alkoi siitä kun mä näin kaupassa kivan kynttilälyhdyn (taimikäonkaan), jossa oli lasi ja päällä vielä tuollainen kanaverkkokori. Ajattelin että siihen sopisi helmililjat tai narsissit. En ihan oikeesti osannu päättää, ni ostin molempia. Ja tietty sen lyhdyn.

Sitten aloin miettiä että miten ne mullassa olevat sipulit muka saa nätisti joihinkin lasiastioihin. Ei muuta kun irrottamaan multaa sipuleista..

Päätin sitten kuitenkin laittaa helmililjat tuohon uuteen astiaan.

Ja narsissit pääsi Nuorekkuus-somisteisiin muiden pääsisäiskoristeiden kanssa.

Raikastui kyllä koko kämppä pienellä kukkakylvyllä. Helmililjoja riitti myös kirppikseltä viime kesänä ostamiini mummokuppeihin. Ihanaa kun kevät on vihdoin täällä!

Toi kuva on muuten otettu jo jokunen kuukausi sitten. Palaan blogille kun kaikki kirjat on palautettu ja mä näen taas eteeni. 

Pitäkääs peukkuja!

Tämä kuva on muistaakseni otettu ekana päivänä kun kisu mulle tuli, vuonna 2004.

Francis on löytökissa, jonka sen löytänyt pariskunta antoi mulle. Olen heille tästä kiitollinen, vaikka tätäkin kirjoittaessa tuo tuossa riekkuu ja yrittää kaikin tavoin häiritä ja kerjätä huomiota. Franciksella on edelleen tuo kuvan hullu katse.

Franciksen löytötarinan voit lukea Franciksen omalta sivulta. Siellä myös lisää pentukuvia.

Kävin pienenä ratsastuskoulussa siskoni kanssa. Muistan että pidin hevosista ja ratsastuksesta, mutten pitänyt tallilla olosta. Syy oli tallin ilmapiiri, isommat ja "viisaammat" tallitytöt eivät yksinkertaisesti antaneet meikäläisten tehdä mitään itse, ei harjata eikä satuloida. En oppinut mitään. Sisko tipahti selästä, eikä suostunut enää kiipeämään takaisin, ja siihen loppu se harrastus. Vanhemmat olivat helpottuneita, koska silloin jo ratsastustunnin hinta oli 100 mummonmarkkaa.

Vaikka perheemme ei ole "hevosihmisiä", on ratsastus kuulunut aina jossainmäärin kuvioihin. Yksi siskoistani kävi terapiaratsastuksessa, ja koska hevosen omistaja oli mukava naisihminen, hän päästi meitä muitakin ratsastamaan. Siitä syttyi ratsastuskipinä nuorimmalle siskolleni, joka osti juuri ensimmäisen oman hevosensa. Itse aloitin ratsastuksen uudelleen 7 vuotta sitten silloisen poikaystäväni kanssa. Sain laahattua myös aikoinaan hevosen selästä pudonneen siskon mukaan. Poikaystävä lopetti heti kun osasi "mennä lujaa" -häntä eivät kouluratsastuksen salat kiinnostaneet. Täytyy silti myöntää, että tyyppi olisikin ollut ärsyttävän hyvä, jos olisi jatkanut -suorastaan luonnonlahjakkuus. Sisko tuli raskaaksi ja kieltäytyi jälleen nousemasta ratsaille. Jatkoin hevostelua yksin. Tuppauduin paikalliselle ratsastuskoululle kinumaan hoitohevosta (kyllä, tämä oli 25 vuotiaalle aika kova paikka). Yllätyksekseni sainkin sellaisen, vaikken tiennyt juurikaan mitään. Syy oli varmaan se, että olin kymmenisen vuotta kaikkia muita "vanhoja tallityttöjä" vanhempi ja maalaisjärkinen. Pian kävi ilmi, että hoidokkini oli valtava, kouluttamaton ja pahatapainen siitostamma, joka oli kaiken lisäksi kantavana. Hoitamiseni rajoittui siihen, että kävin iltaisin koulun jälkeen paikalla siivoamassa karsinaa. Ei kauaa kiinnostanut.

Löysin yliopiston heppakerhon (naurakaa vaan) kautta mahdollisuuden tutustua kokonaisvaltaiseen hevosenhoitoon paremmin tallityöntekijänä. Pääsin erään niinikään lakia opiskelevan tytön kotitallille hommiin, koska hän oli itse viimeisillään raskaana -ja sain ihan palkkaakin. Kolmisen kuukautta ajelin tallille päivittäin ja hoidin 10 hevosen tallin kaikki päivittäiset hommat: tarhaaminen, karsinat, ruuat.. Olisin saanut kyllä ratsastaakin, ja harjata hevosia mielinmäärin. Joukossa oli siitostammoja, nuoria varsoja, kisaponeja. Ja lammas. Ne hommat, joita en osannut tehdä, opettelin. Yllätyin kun selvisin vaikeistakin hevosista ja tilanteista. Opin suhtautumaan hevosiin rauhallisesti ja päättäväisesti. Hommaa jatkui kolmisen kuukautta, mutta se oli antoisaa aikaa. Opiskelijaminä oli lisäksi tyytyväinen lisäansioihin, jotka tulivat ikäänkuin hyvänä kaupanpäällisenä.

Myöhemmin pääsin hoitamaan mukavaa suomenpienhevosta, jonka omistaja oli alunperin samoilta seuduilta kotoisin, ja niinikään yliopiston ratsastuskerhossa. Viihdyin "Millin" hoitajana useamman vuoden. Heppa osasi pölhöillä, mutta oli enimmäkseen todella rauhallinen ja mukava hoitaa. Hoitopäivinä sain ratsastaa, tai liikuttaa hevosen muuten valitsemallani tavalla. Omistaja piti aina silloin vapaapäivän ja keskittyi töihinsä. Välillä sain häneltä tunteja ja opastusta ratsastukseen. Tallilla oli myös juuri valmistunut ratsastuksenopettaja, joka testaili taitojaan munhun 10 euron maksua vastaan. Täydellistä.

Tässä Milli & mä ollaan lähdössä maastoon.

Millin hoito jäi, kun lähdin Englantiin ja käynnistyi tapahtumasarja, joka muutti mun asumisjärjestelyt muutenkin päälaelleen. Sama tapahtui myös Millin omistajalle, joka asuu nykyisin ulkomailla. Milli on muuttanut takaisin synnyinkotiinsa ja vallottaa uusia sydämiä.

Nykyisinhän homma on mun osaltani niin hyvin hallussa, että aina kotiseudulla käydessä pääsen Tempun kyytiin. Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa ratsastamassa ja vaikka olenkin pitkän tauon jälkeen täysin ruosteessa, se ei mennyt aivan katastrofaalisesti kuitenkaan. Odotan niin innolla kesälomaa, jolloin aikomukseni on pitää oikein ratsastusleiriä itselleni.

Tämmönen on sitten nykyisin rakas hevosystävä. Sisäinen ponityttöni on onnellinen.

Tallilla on myös ihan hassu kissa, joka on paksu ja yliystävällinen. Miau!