Mä rikon hei taas sääntöjä ja laitan monta kuvaa, mut omapa on blogini. Harrastus, josta en pidä niinkään meteliä, on hevostelu. Kaikki nyt tietää että mä neulon ja teen nukkekotijuttuja, ja kerran vuodessa käyn pilateksessa. Mutta ratsastus ja hevosten kanssa touhuaminen on jotain, josta suunnattomasti nautin, mutta jota pääsen käytännön syistä tekemään varsin harvoin.

Kävin pienenä ratsastuskoulussa siskoni kanssa. Muistan että pidin hevosista ja ratsastuksesta, mutten pitänyt tallilla olosta. Syy oli tallin ilmapiiri, isommat ja "viisaammat" tallitytöt eivät yksinkertaisesti antaneet meikäläisten tehdä mitään itse, ei harjata eikä satuloida. En oppinut mitään. Sisko tipahti selästä, eikä suostunut enää kiipeämään takaisin, ja siihen loppu se harrastus. Vanhemmat olivat helpottuneita, koska silloin jo ratsastustunnin hinta oli 100 mummonmarkkaa.

Vaikka perheemme ei ole "hevosihmisiä", on ratsastus kuulunut aina jossainmäärin kuvioihin. Yksi siskoistani kävi terapiaratsastuksessa, ja koska hevosen omistaja oli mukava naisihminen, hän päästi meitä muitakin ratsastamaan. Siitä syttyi ratsastuskipinä nuorimmalle siskolleni, joka osti juuri ensimmäisen oman hevosensa. Itse aloitin ratsastuksen uudelleen 7 vuotta sitten silloisen poikaystäväni kanssa. Sain laahattua myös aikoinaan hevosen selästä pudonneen siskon mukaan. Poikaystävä lopetti heti kun osasi "mennä lujaa" -häntä eivät kouluratsastuksen salat kiinnostaneet. Täytyy silti myöntää, että tyyppi olisikin ollut ärsyttävän hyvä, jos olisi jatkanut -suorastaan luonnonlahjakkuus. Sisko tuli raskaaksi ja kieltäytyi jälleen nousemasta ratsaille. Jatkoin hevostelua yksin. Tuppauduin paikalliselle ratsastuskoululle kinumaan hoitohevosta (kyllä, tämä oli 25 vuotiaalle aika kova paikka). Yllätyksekseni sainkin sellaisen, vaikken tiennyt juurikaan mitään. Syy oli varmaan se, että olin kymmenisen vuotta kaikkia muita "vanhoja tallityttöjä" vanhempi ja maalaisjärkinen. Pian kävi ilmi, että hoidokkini oli valtava, kouluttamaton ja pahatapainen siitostamma, joka oli kaiken lisäksi kantavana. Hoitamiseni rajoittui siihen, että kävin iltaisin koulun jälkeen paikalla siivoamassa karsinaa. Ei kauaa kiinnostanut.

Löysin yliopiston heppakerhon (naurakaa vaan) kautta mahdollisuuden tutustua kokonaisvaltaiseen hevosenhoitoon paremmin tallityöntekijänä. Pääsin erään niinikään lakia opiskelevan tytön kotitallille hommiin, koska hän oli itse viimeisillään raskaana -ja sain ihan palkkaakin. Kolmisen kuukautta ajelin tallille päivittäin ja hoidin 10 hevosen tallin kaikki päivittäiset hommat: tarhaaminen, karsinat, ruuat.. Olisin saanut kyllä ratsastaakin, ja harjata hevosia mielinmäärin. Joukossa oli siitostammoja, nuoria varsoja, kisaponeja. Ja lammas. Ne hommat, joita en osannut tehdä, opettelin. Yllätyin kun selvisin vaikeistakin hevosista ja tilanteista. Opin suhtautumaan hevosiin rauhallisesti ja päättäväisesti. Hommaa jatkui kolmisen kuukautta, mutta se oli antoisaa aikaa. Opiskelijaminä oli lisäksi tyytyväinen lisäansioihin, jotka tulivat ikäänkuin hyvänä kaupanpäällisenä.

Myöhemmin pääsin hoitamaan mukavaa suomenpienhevosta, jonka omistaja oli alunperin samoilta seuduilta kotoisin, ja niinikään yliopiston ratsastuskerhossa. Viihdyin "Millin" hoitajana useamman vuoden. Heppa osasi pölhöillä, mutta oli enimmäkseen todella rauhallinen ja mukava hoitaa. Hoitopäivinä sain ratsastaa, tai liikuttaa hevosen muuten valitsemallani tavalla. Omistaja piti aina silloin vapaapäivän ja keskittyi töihinsä. Välillä sain häneltä tunteja ja opastusta ratsastukseen. Tallilla oli myös juuri valmistunut ratsastuksenopettaja, joka testaili taitojaan munhun 10 euron maksua vastaan. Täydellistä.

Tässä Milli & mä ollaan lähdössä maastoon.

Millin hoito jäi, kun lähdin Englantiin ja käynnistyi tapahtumasarja, joka muutti mun asumisjärjestelyt muutenkin päälaelleen. Sama tapahtui myös Millin omistajalle, joka asuu nykyisin ulkomailla. Milli on muuttanut takaisin synnyinkotiinsa ja vallottaa uusia sydämiä.

Nykyisinhän homma on mun osaltani niin hyvin hallussa, että aina kotiseudulla käydessä pääsen Tempun kyytiin. Viime viikonloppuna kävin pitkästä aikaa ratsastamassa ja vaikka olenkin pitkän tauon jälkeen täysin ruosteessa, se ei mennyt aivan katastrofaalisesti kuitenkaan. Odotan niin innolla kesälomaa, jolloin aikomukseni on pitää oikein ratsastusleiriä itselleni.

Tämmönen on sitten nykyisin rakas hevosystävä. Sisäinen ponityttöni on onnellinen.

Tallilla on myös ihan hassu kissa, joka on paksu ja yliystävällinen. Miau!