Mä en yleensä kaiva kameraa esille kun näen jotain surullista. Onneksi jotkut silti kaivavat, jottei jäisi täysin dokumentoimatta kaikenmaailman surkeudet. Kuvan sijaan laitan linkin sivustolle, josta löytyvät kaikki World Press Photo -palkinnon voittajat vuodesta 1955 lähtien. Käy katsomassa.

Minut tekee surulliseksi toisten ihmisten suru ja se, ettei surua aina voi välttää tai poistaa. Paljon on kuitenkin turhaa surua, jota ei tarvitsisi olla, jos ihmiset lopettaisivat toistensa kohtelemisen huonosti. Välinpitämättömyys muista on sietämättömintä mitä tiedän, ja erityisesti kun se naamioidaan välittämiseksi, joka ei kuitenkaan näy teoissa. Moni järkyttyy katsoessaan linkin kuvia, mutta kuinka moni voivottelemisen sijaan muuttaa omaa käytöstään tai yrittää vaikuttaa siihen, etteä tulevaisuuden palkintokuvat olisivat edes aavistuksen valoisampia?

Vaikka eihän hyvät uutiset vissiin ole uutisia ollenkaan.